Reissu Tampereelle

Hohhoijaa... Tarun elämää, olkaa hyvä.

Lähdinpä sitten eilen käymään Tampereella, treffeillä. Olin Tinderin kautta kirjoitellut erään miehen kanssa jo jonkin aikaa, epäsäännöllisen säännöllisesti. Sovimme, että menen häntä tapaamaan Tampereelle ja eilen sitten lähdin.
Hyvällä mielellä hyppäsin onnibussiiin ja ajattelin, että onpas kiva tehdä pieni minireissu mansen suuntaan. Elli hoitoon ja matkaan.

Noh, perillä minua odotti hiukan erioloinen kaveri, kuin odotin. Matkaan lähdettiin hänen vanhalla volvollaan ja tiesin heti, että ei prkle, tää ei ole minun juttu, mutta yritin antaa hänelle mahdollisuuden. Siitä sitten ajeltiin jonnekin kaupungin laidalle, etsimään ilmaista autopaikkaa, kun hän ei omien sanojensa mukaan ole viitsinyt omaa autopaikkaa keskustassa ottaa. Paikan löydyttyä sitten käpyteltiin keskustan suuntaan ainakin pari kilsaa, mie korkkareissa, hän vaelluskengissään.

Syömään hän vei minut pizzataksitasoiseen ravintolaan, tosin todettakoon hänen edukseen, että sisustus oli hieman viihtyisämpi. Listoja siinä katseltiin ja hän kertoi pizzojen olevan paremman ravintolan tasoisia, tosin en testannut. Otin kanaa salaatilla, hän wienerleikkeen perunamuusilla, hinta molemmissa 9€. Tilaukset tehtiin kassalle ja hän herrasmiehenä huikkasi mennessään edeltä, että "tule hei maksamaan tuo sinun oma ruoka, kun se pitää maksaa kassalle".

Miepä siis itse maksoin kalleimman ravintolan annoksen, eli 9 euroa ja otin siiderin kaveriksi, hinta 12 euroa, edullista siis oli.  Ei ollu viinaa valitettavasti tarjolla, koska olisin ottanut shotin siihen kohtaan, omaan piikkiini tietenkin.
Siinä sitten syötiin ja mie mietin mielessäni monenlaista(voi v****, miten tässä näin kävi jne.)
"Päivällisen" lopuksi seuralaiseni pakkasi lopun ruokansa rasioihin haarukkallaan. Muusin omaan ja pihvin omaan rasiaansa, koska hän ei jaksanut koko annosta syödä. Tarkka kaveri siis, ekologista ottaa loput mukaan, tosin muovirasiat vei tästä aatteesta pohjan.
Seuraavana sitten matkasimme kävellen hänen asunnolleen, joka oli elämys sinänsä.
Astuttuani sisään asuntoon, huomasin ensimmäisenä roskapussin eteisessä, puoliksi irti olevat verhot, pyykkikasan olohuoneessa, vaikkakin mies kertoi siivonneensa. Kävin myös tutustumassa vessaan, jossa ei ollut saippuaa, pyyhettä ja siisteystaso oli vähintäänkin kyseenalainen. Pyyhettä kysyessäni, hän kaivoi pyyhkeen olohuoneen pyykkikasasta, koska oli siivottuaan unohtanut pyyhkeen tietenkin laittaa vessaan, jonka seinässä ei ollut koukun koukkua. Kysyinkin, että mihin pyyhe laitetaan, oli paikkana loisteputki, jossa oli muovinen koukku viritettynä. Kekseliäs ratkaisu, ei siinä mitään.

Hetken istuttuani hänen sohvallaan, sain sanotuksi, että mie lähden kohti Helsinkiä, tää ei toimi.
Onneksi seuralaiseni ymmärsi tämän ja kertoi, että hänen egonsa ei tästä kärsi, koska suurin osa naisista kuitenkin hänestä kiinnostuu. Mies kertoi kuitenkin todennäköisesti käyneensä enemmän treffeillä kuin minä. Hän myös kertoi, että  prosentuaalisesti hänestä kiinnostuu useampi nainen, kuin miehistä yleensä. Good for him.
Puettuani takin päälleni, kokeilin ovea, joka oli takalukossa. Pakotin itseni rauhalliseksi ja odotin oven aukaisua, kun samalla mietin kaikki väkivallan keinot, joita käytän, jos en ulos pääse. Pääsin kuitenkin ulos ja kaikki sujui hyvin. Tulipahan käytyä Tampereella. Reissu kesti matkoineen ja treffeineen kuusi tuntia. Reissun parhaat hetket olivatkin Onnibussissa menomatkalla ja junassa kotimatkalla.

Junassa kotimatkalla päätin, että miun treffit on nyt kaikenmaailman palveluiden kautta treffailtu. Jos vaihtoehdot on tätä luokkaa, niin aika hyvä on olla kaksin Ellin kanssa.
Treffeille lähden korkeintaan jonkun luotettavan ystävän järjestämänä, ja silloinkin mietin tarkkaan.
Ihania keväisiä päiviä kaikille. Jatkan taas joku päivä.

Kesäkuntoon 2020

Nyt kun sitten olis aika kesäkunnon, niin voin kertoa, että kaukana siitä ollaan. Niinkuin tuossa aiemmin totesin, että pitäis olla hyvässä kunnossa ja näyttää hyvältä, että deittimarkkinoilla olis edes jotenkin vientiä, ilman akateemista koulutusta. Käydessäni sitten eilen salilla, ekan kerran muutamaan viikkoon ja sparraajana oli jokseenkin hyvässä kunnossa oleva nuori mies, joka lupautui minua hiukan potkimaan eteenpäin, peilistä minua katsoi kohta keski-ikäinen pyylevä nainen. Mitä helvettiä, kuka tuo, välähti mieleeni. No, minähän se olen, tunnistin vaatteista ja kasvoista...
Pitäisi vissiin alkaa miettimään tosissaan, että mitä sitä suuhunsa mättää, koska te jotka sanotte, että pitää liikkua enemmän kuin kuluttaa, puhutte paskaa. Ei riitä kuulkaa 10-14 tuntia viikossa liikuntaa mihinkään ja ihan en ehtis kahdeksaa tuntia päivässä kävellä, juosta, pelata tms. Yöt tietty jos harrastais villiä seksiä ja kävis päivät töissä, vois olla mahdollista, mutta hiukan raskasta.

Miksi mie en voi olla niitä ihmisiä, jotka voisivat syödä aika vapaasti, liikkua ja olisivat hoikkia kuin pajunvarsi. Tai sitten niitä, jotka syövät mieluummin porkkanan kuin suklaapatukat? Täh, onko se porkkana oikeasti olevinaan parempaa? Ei ainakaan minusta. Tykkään kyllä kasviksista, mutta paljon muustakin, niinkuin peilikuvasta näkyy.
Mutta jälleen kerran, yritetään petrata ruokailussa ja salilla olis vaan käytävä, kun väistämätön tosiasia on, että en mie tästä nuoremmaksi tule, vaikka mieli onkin alle kolmekymppisen. Ja voin kiittää myös perintötekijöitä tästä vartalonmallista ja kropasta, joka kerää kaiken ylimääräisen vyötärönympärille, isäni on hoikka kuin mikä, mutta yllättäen sain äidin geenit.

Salilla käynti on tavallaan ihan mukavaa, saa ylittää itsensä, kun jaksaa pusertaa hyvän treenin, mutta sinne lähteminen on välillä kovin vaikeaa. Enkä kestä ryysistä, joka iltaisin salilla on ja laitteisiin täytyy jonottaa, että saat alkaa treenaamaan. Tekis mieli kääntyä kannoilleen ja sanoa morjens, pitäkää tankonne. Ehkä pitäis rakentaa oma sali olohuoneeseen, ettei kanssaihmiset sotkis miun harjoitusta. Toisaalta onhan tuossa nurkassa punttia ja kahvakuulaa pölyttymässä, että käyttämättä jäisivät, salille siis. Nyt mulla on kyllä hyvä treeniohjelma, joten jospa siitä saisi motivaatiota treenaamiseen ja kun katselee niitä hoikkia naisia hyvällä kropalla, niin ehkä sieltä löytyy motivaatiota itsellekin tehdä jotain. Ja onhan siellä joskus silmänruokaa, eli komeita miehiäkin,joita treenin ohessa voi tuijotella.
Ovat varmaan kauhuissaan, että mitä tuo iäkäs täti-ihminen kyylää ;)

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, mie lähen Ellin kanssa kävelylle!

Vielä deittailusta ja vähän muustakin

Lisätäkseni viime kirjoitukseen asioista, joita naisen pitäisi myös olla, eli akateeminen. Se on jotakin tosi hienoa, koska akateeminen mies ei voi kestää ei akateemista naista. Ja tietenkin naisen tulee myös pitää itsestään huolta, olla huoliteltu ja samalla luonnollinen. Miten? Nudemeikillä varmaan, oon lukenut sellaisesta naistenlehdissä. Ja sitten löytyy tietty vielä yksi porukka, eli seksinvonkaajat. Laittavat ilmoitukseen itsestään kuvan kaulasta alaspäin ja ovat yleensä varattuja, jos eivät, toivovat kevyttä suhdetta, eli seksiä. Vaikka kirjoittaisi omaan profiiliin EI seksinvonkaajille, eivät nämä yksilöt osaa lukea, vaan yrittävät silti. Vikaa lienee joko ymmärryksessä tai lukutaidossa.

Deittailu on silti jännää, koska siellä näkee ison otannan sinkuista, mutta luulen, että on iso porukka myös niitä, jotka eivät roiku deittisivuistoilla. Ymmärrän senkin hyvin ja arvostan.
Mutta missä sitä sitten tapaisi ihmisiä? Kaupankassalla? Se olis kiva, mutta harvoinpa siellä joku treffeille pyytää, paitsi viime keväänä yksi pyysi, ei kiinnostanut. Harrastusten parista sitten? Noh, on löytynyt, mutta varattuja ovat olleet. Töistä? Joo ei, kuormasta ei syödä. Toisaalta hoitoalalla, jossa ensimmäiset urani vuodet olin, oli suurin osa naisia ja miehet homoja, eli eivät olleet minusta kiinnostuneita. Ja nykyisinkin suurin osa on naisia, varattuja ovat nekin kuten myös ne harvat miehet.
Mutta mistä sitten? En tiedä, kaverien kaverit jo tunnetaan ja varattujakin ovat.
Toista kierrosta tai kolmatta sitten vissiin odotellaan viimeistään vanhainkodin kiikkustuolissa... Siellä sitten voi sukkaa kutoa ja iskeä silmää hampaattomalle papalle ja tehdä vaikutusta villasukilla. Pitänee alkaa opetella sen kantapään neulomista, kun luulen, että semmoiset kantapäättömät sukat tuskin tekee vaikutusta edes sokeaan...
Eli te jotka parisuhteessa elätte, yrittäkää olla joutumatta sinkuksi, ei ole helppoa ei...
Älkää valittako päänsärkyä illalla, vaan pidätte kumppanit tyytyväisinä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ehkä tuo ei nyt ihan ainoa asia ole, mutta hoitakaa suhteitanne kuitenkin ;)
Itsehän olen paras neuvomaan ihmissuhteissa, varsinkin parisuhteissa, koska olen ollut sinkkuna jotain sata vuotta ja varmaan myös seuraavat sata vuotta, mikäli joku sokea, kuuro ja jalaton mies ei minua palvelutalossa huoli. Kuuro siksi, että jaksaa kuunnella värikästä elämääni ja jatkuvaa puhumistani, sokea, ettei nää neulomieni sukkien pikkuvirheitä tai ylimääräisiä kilojani, ja jalaton, ettei pääse karkuun ;)
Eli jos tarvitsette parisuhdevinkkejä, deittailuvinkkejä tai mitä vaan vinkkejä, paitsi villasukkien kutomiseen liittyen, ottakaa yhteyttä allekirjoittaneeseen...

Kesä tulee ja deittailut...

Hei vaan te kaikki tuhannet lukijat, eli ehkä kolme ihanaa tyyppiä:)

Olen tässä kevään aikana miettinyt paljon, että miten vaikeaa nykyään on olla sinkku. Pitäis harrastaa, olla hyvässä kunnossa, hyvännäköinen, syödä terveellisesti, olla fiksu, koulutettu, hauska, huumorintajuinen, naisellinen, muodokas, mieluusti menneisyyttä mahdollisimman vähän, tupakoida ei saa eikä mielellään liikaa alkoholia, ei saa olla sohvaperuna, eikä aina myöskään olla menossa, ruokaa pitää osata laittaa ja matkustelu olis plussaa, pitkät hiukset, isot tissit, hyvä peppu jne... Miten kukaan voi olla semmoinen? Ehkä joku, mutta mie en ole, en puoliakaan.
Vähän kaikkea pitäisi olla, mutta ei liikaa mitään? Häh, jos joku vois antaa vinkin tuohon mahtavaan pakettiin, niin yksi mulle, kiitos.
Samat paineet lienee miehilläkin, en yhtään väheksy. Itsekin toivon, että mies olis urheilullinen, mutta ei mikään bodari, hauska, mutta ei mikään pelle, rehellinen, mutta ei nössö, komea, muttei mikään kiiltokuvapoju, sopivan ikäinen, ei liian nuori eikä vanha, fiksu, muttei mikään nero jne... Ja tietysti pitää olla herrasmies, mutta sopivasti myös pahis, hyvä sängyssä, ettei tarviis alkaa opettaa. Pukeutuukin pitäis osata ja laittaa ruokaa. Ja tietysti pitää olla romanttinen myös, mutta ei imelä. Ai niin, pitkäkin pitää olla, mutta ei liian, eikä liian lyhyt.
Eihä tuommoista ole olemassa. Eli mistä pitäis alkaa tinkimään? Monesta asiasta ainakin vähän, mutta en tiedä olenko siihen valmis? Ainakaan nuo deittipalvelut eivät tue ihmistä tutustumaan toiseen aitona omana itsenään, vaan ensin katsotaan kuvat, tulot, pituus, paino, harrastukset ja osaako kirjoittaa mitään hauskaa. Jos kuva ei miellytä, klikataan seuraavaa, jos pituus on väärä, siirrytään seuraavaan, jos on työtön, ohitetaan sekin, mikäli on lapsia, sekin on monelle no no...
Itse olen treffeillä käynyt kymmeniä kertoja ja olen tavannut tosi kivoja tyyppejä, mutta myös muutaman katastrofin ja monia en edes muista. Vika lienee minussa itsessäni, mutta luulen etten ole asian kanssa yksin. Liian kranttu, sanoo minulle monet. Ehkä olenkin, mutta ihan kiva ei riitä, vaan siinä täytyy olla sitä; juuri oikeenlaista kemiaa... Eli sitä odotellessa, toivotan rakkaudentäyteistä kesää ja meinaan palata tänne blogin ääreen myös kesällä ;)

Eilen olin ties missä, tänään hengaan Tinderissä ;)

Loma lopussa ja uusi alussa

Menihän tässä taas viikko, ennen uutta tekstiä. Loma loppuu ja huomenna alkaisi yövuorot, jonka jälkeen olisi pidemmän kesäloman aika, eli neljä viikkoa lomaa. Tämä eka lomaviikko oli kyllä jotenkin tosi ankea, säät oli huonot, kylmää, sateista ja pimeää, kuten myös mieleni. Lomalla oli kyllä monta mukavaa hetkeä ystävien parissa ja Elli-koirani on nauttinut mamman ollessa kotona.
Olen tuijottanut kaikki nauhoitetut sarjat, pessyt ikkunat ja syönyt, noh, lähinnä syönyt ja tuijottanut sarjoja, kun kolmen ikkunan pesuun ei kovin paljon aikaa vierähdä...
Kaipasin elämääni jotain, en tiedä mitä? Uusi työ, harrastus tai ehkäpä joku ihana ihmissuhde, siis romanttisessa mielessä? Vai pitäiskö muuttaa paikkakuntaa ja aloittaa koko elämä ihan puhtaalta pöydältä? Näitä jään miettimään ja palaan asiaan, kun saan siihen mielessäni selvyyden...

Onneksi edessä on kohta iskelmäfestarit ja ihanien ystävien ja uusien ihmisten tapaamista, naurua, musiikkia ja kylmiä juomia... Ja heinäkuun alusta aloitan salilla käynnin ja ruokavalion(oikeasti, tiedän kyllä et ajattelette, et olen se jo keväällä useaan kertaan aloittanut), mutta nyt kasaan itseni. Tupakointi saa myös loppua, viimeistään kesäloman jälkeen. Piste.

Nyt ihanan Elllin kanssa lepoa ja huomenna olkoon parempi päivä!

Olipahan reissu mut tulipahan tehtyä...

Mie olen siis kesälomalla ja eilen kävin pelaamassa sulkapalloa, sillä seurauksella, että matkaa tuli vissiin 100 kilsaa. Olimme siis sopineet peleistä teksiviestillä ja mie ilmoitin omalle mixtiparilleni ajan ja paikan. Aika oli kyllä ihan oikea ja päiväkin, vaikka kyllä sekin oli miun osalta säätöä.
Miepäs sitten lähdin oikein ajoissa ajelemaan Hiekkaharjun Foreveriin, jossa olen aiemminkin usein käynyt pelaamassa. Perille päästyäni ihan rauhassa astelin hallille ja kysyin mikä on kenttä, mut eipäs löytynyt kenenkään nimellä. Alkoi hiipiä mieleen pieni epäilys paikan suhteen ja aloin tekstaria tarkistamaan, kymmenen minuuttia ennen kuin pelien oli tarkoitus alkaa. Ohops, pelit olikin Matinkylän Foreverissä, kyllä mie romahdin siinä, matkaa on vissiin 40 kilsaa ja aikaa kymmenen minuuttia. Eikä siinä vielä kaikki, eipä ollu kaverin puhelinnumeroa, et olisin voinu soittaa, että kuule, väärä paikka... Siinä sitten facessa viestiä laittamaan ja puhelinnumeroa, et soita, väärä paikka, anteeksi jne... Ehdin siinä välissä soittaa Fonectallekin ja kysellä pelikaverin nimellä puhelinnumeroa, mutta se jolle soitin, ei kyllä ollu oikea mies, vaan herra siellä hiukan vaivaantuneen oloisena totesi, että taisit nyt soittaa väärään numeroon. Mie siihen sitten vaan, et kiitos ja anteeksi. Ei auttanu kuin lähteä ajelee ja soitella kavereille, et nyt on taas Taru vähän säätäny ja sählänny. Lopulta soitteli pelikaverikin tosi iloisena tiedosta, niinkuin arvata saattaa, mutta lupasi kuitenkin saapua paikalle. Hän oli miun ansioista ajanut eka Talista Hiekkaharjuun ja sitten sieltä sai ajaa Matinkylään, nice. Mie en tietenkään hätäpäissäni ihan oikeaa reittiä valinnut, vaan ajoin kehäkolmosta ja ihan helvetin pitkä matkahan sitä kautta oli. Perille 40 minuuttia myöhässä ja pelit meni ihan päin peetä,joten oli kyl hieno lopetus lomapäivälle.
Mutta tulipahan käytyä ajelemassa loman kunniaksi, eikä tarvii kesälomareissuille lähteä, kun tulee noita reissuja ihan arkisinkin. Matkoihinhan lopulta meni pidempään kuin itse peleihin :)
Toivotaan, että tänään osaan pelipaikoille hiukan nopeammin ja vielä oikeaan paikkaankin.

Oli synkkä ja myrskyinen yö

Ja synkkä on aamukin sekä hiukan myös mieliala. En tiedä onko se tuo sää vai mikä, mutta välillä sitä alkaa pohtimaan elämän tarkoitusta ja mielen valtaa apeus. Tänä aamuna herääminen oli vaikeaa, vaikka jo aamulla kuuden aikaan katselinkin kelloa. Kai se on tuo matalapaine ja sateinen sää, joka väsyttää ja tekee sängystä nousemisen vaikeaksi. Onneksi ei tarvinnut herätä aikaiseen, vaan menen iltavuoroon, joten on aikaa vielä olla puoliuninen.
Viime päivinä olen miettinyt, että mitä elämältäni haluan. Poikani on täysi-ikäinen, itse olen 36 vuotias, tosin syntymäpäivä lähestyy, joten ei tässä enää mitään nuoria olla, vaikka sekin on vaikea hyväksyä. Pitäisikö sitä jotenkin alkaa käyttäytyä iän mukaan, pukeutumaan varttuneen aikuisen tavalla(mitä se sitten onkin) ja tietää jotenkin mitä haluaa?
Monet alkavat vasta tässä iässä tekemään lapsia ja itse olen jo omani kasvattanut aikuiseksi. Menikö se juna siis jo miun osaltani ja onko tämä nyt sitä laatuaikaa itselleni, niinkuin jotkut viisaat sanoo. Enpä tiedä, aika yksinäiseltä tavallaan tuntuu vaikka toisaalta nautin, että ei tarvitse laittaa ruokaa kenellekään tai siivota kuin omat sotkut. Toisaalta nyt huomaan, että nautin siitä, että on joku jolle laittaa ruokaa, joku jonka kanssa aamulla herätä, vaikkakin viime vuodet tuo poikani on herännyt aika paljon myöhempään kuin minä.
Onko se niin, että ihminen osaa arvostaa hyviä asioita vasta jälkikäteen tai oli tilanne mikä vaan, valittamista löytyy aina. Pitäisi vaan osata arvostaa asioita, joita on ympärillä, ei haikailla menneisyyttä ja tulevaisuuteenkin voi edes jonkin verran vaikuttaa.
Yritän siis opetella elämään päivän kerrallaan ja elämä kuljettaa sitten, minne ikinä kuljettaakin.

Niin, ja lopuksi kerron, että miun dieetti on mennyt tähän saakka ihan päin peetä, vaikka niin keväällä uhosin aloittavani ruokavalion ja kaikkea. Mutta nyt kuitenkin alkaa kolmas päivä ruokavaliota, jospa se sais ihmisen mielen paremmaksi ja lisäksi toivotaan myös aurinkoisia päiviä.

Sulkapallokausi loppuu ja kesäloma alkaa kohta 😊

Kesä alkaa kolkuttelemaan ovelle ja sen myötä myös kesäloma häämöttää parin viikon päässä, tai siis loman ensimmäinen osa, loput sitten heinäkuussa. Sulkapallokausi loppui loistavasti mixtin kultamitaliin pari viikkoa sitten ja viime viikonloppuna tuli hopeaa kauden päätöskisoissa, jotka oma seura järjesti. Ei huono ollenkaan, kun ottaa huomioon miun iän, painon, kokemuksen ja levottoman luonteeni. Keskityin loppuun saakka peleissä ja palkintoja oli finaalipaikat kisoissa. Toki mulla oli ihan loistava pari, toivottavasti myös jatkossakin. Neluria ei menneet ihan yhtä hyvin, mutta parit oli loistavat myös siinä  pelimuodossa, joten mikäs on ihmisen ollessa. Ehkä sitä vielä tässäkin iässä voi oppia ja kehittyä, ainakin niin haluan uskoa. 

Ei muuta siis kuin kesälomaa odottelemaan ja nauttimaan auringosta. Koetan jatkossa kirjoitella useammin, kun muuttokin on ohi ja alkaa elämä asettua uomiinsa. Tosin yhtä paljon sählään ja säädän kuin aiemminkin, kuten et tänään olin menossa vääränä päivänä hallille ja sain myös parini sinne samaan aikaan. Ei muuten ollut kovin iloinen, mutta mie pyytelin hitokseen anteeksi ja kyllä harmittikin saman verran. Mie en kyllä totu tähän omaan sähläämiseeni ikinä, vaikka vois luulla, että paljon kun sattuu niin tottuu.

Nyt lähen syömään poikani kanssa lämpimiä leipiä, syö muuten järjettömästi tuo kaveri! 

                                                                   Pus ja moi ❤️

                                                                              

                                             

Muutama muuttuja oli taas matkalla.

Muutto alkaa olla loppusuoralla, tai ainakin tavarat on käyty läpi, viety kierrätykseen, löytöeläintaloon ja roskikseen. Taisi siinä mennä muutama käyttötavarakin, kun hätäpäissäni roudasin tavaraa kaksin käsin pois jaloista, mutta uskoisin selviäväni tällä tavaramäärällä. Aikamoista materiaalin keräämistä on tämä ihmisen elo, mutta yritän jatkossa vähentää tavaroiden hankkimista.

Toisaalta kävin tuossa ystäväni kanssa eilen ostamassa lisää tavaraa Ikeasta, kun kyllähän sitä uuteen kotiin tarvitsee kaikenlaista, mitä ei varmasti ollut riittävästi tai ei ainakaan oikeanlaisia, edellisessä kodissa.
Reissu meni oikein hyvin ja ostin vaan suunnittelemani asiat, en yhtään heräteostosta. Hyvä mie.
Kotona sitten aloin purkamaan noita Ikean ihania laatikoita, alkaakseni kokoamaan kaappeja. Yksi ostos oli allaskaappi vessaan. Ensiksi en edes muistanut sitä ostaneeni, mutta lopulta tajusin mikä siellä laatikossa pitäis olla, nimet ei juuri mitään kerro. Siinä sitten samalla huomasin, että voi hitto, tää on valkea, vaikka piti olla tumma väri ja mietin, et pitäiskö vaihtaa? Päätin, että valkoisella mennään ja siinä sitten laatikkoa avaamaan. Hirveen hirveen tiukassa oli paketti ja kun sen saksien ja muiden työkalujen avulla sain auki, hämmästelin, että oho, täällä on letkuja ja kaikkee. Miten ne siihen kaappiin kuuluu? Huomatakseni, että justiinsa juu, oli sitten tarttunu mukaan pesuallas eli lavuaari kaapin sijasta. Voi helvetti, kyllä taas harmitti ihmistä, joten ei siinä, seuraavana päivänä eli tänään sitten Ikeaan vaihtamaan. Ystäväni kanssa yhdessä mentiin ja otettiin allas mukaan ja yllätys, Taru siellä huomasi, että ei kuittia mukana, jäi kotiin, keittiön pöydälle! Seinällä isot ohjeet, että kuittia vastaan 90 päivän palautusoikeus. Ystäväni lohdutti, että kysyt nyt, jos se vaihto kuitenkin onnistuu. Mie olin romahtamassa ja siinä sitten asiakaspalvelun naiselle selittämään, että väärä tuote, kuitti kotona, paha mieli ja aina mulle käy näin. Kai hän sitten heltyi ja sanoi, että sattuuhan näitä hiustenväristä rippumatta ja Ikean kortin kanssa tilanne hoituu kyllä. Jee, kerrankin onnistui loppupelissä ihan kivasti, vaikka saa nähä miten saan kaapin lopulta koottua. Kassalla kuitenkin vielä piti hakea uusi pyykkikoriin, kun olin ottanut tietty sen näytekappaleen, jossa oli hintalaput kiinni, mutta reipas ystäväni haki sen kärsivällisesti miun maksaessani. Kertookohan nää asiat, et olen jotenkin huolimaton häslääjä? Ei kai nyt sentään?

Eli jatketaan taas, mukavaa viikonloppua, tää lähtis yövuoroon illalla! Huomenna on kiva väsyneenä koota kaappeja ja lipastoja.

Tässä hiukan muutosta makkarissa:

Viime viikolla:

tänään makuuhuone :

Vapunviettoa muuttaen...

Ajattelinpa kirjoittaa tässä muuton keskeltä muutaman rivin tänne, kun on niin hitokseen hienoa muuttaa uuteen kotiin ja vielä aiempaa pienempään... Siinä sitä kuulkaa tuntee ihminen elävänsä, kun kantaa romua sisään eikä se meinaa loppua ikinä?
Noh, kyllä mie mietin, että mie sitten pakatessa käyn läpi kaikki romut, enkä mitään ylimääräistä kanna mukana,( ajattelin muuten ihan samalla tavalla vajaa kolme vuotta sitten myös), kun muutin. Mutta kuinkas kävi? Aina oli joku selitys, en ehdi, en jaksa, en viitsi pakata vielä, kun on ärsyttävä asua, kun tavarat on laatikoissa ja onhan näitä selityksiä... Ja perinteisesti muuuton lähestyessä, oli tavaraa pakkaamatta ihan reilusti ja kaikki vaan laatikoihin ja uuteen kotiin. Sillä seurauksella, että hukun näihin romuihin, mutta nyt lupaan ne käydä läpi ja luopua kaikesta turhasta. On muuten yllättävän paljon ihmisellä kaikenlaista, kun alkaa oikein läpi käymään.
Tänään aloin purkaa säkkiä, joka sisälsi sukkahousuja ja legginsejä, joita muuten riitti. Jumalauta, niitä oli kymmeniä, ellei satoja, ja kaikki mustia. Oli sukkahousuja ohuita ja paksuja, oli leggareita ohuita ja paksumpia, pitsireunallla ja ilman, sukkahousuja kuviolla ja ilman, oli stay up- sukkia, joita en muuten ikinä käytä, mutta oon varmasti suunnitellu, et joskus ehkä käytän. Että jos joku tarvii, ei kannata mennä kauppaan, kun voi ihan tulla miun luokse valkkaamaan minkä denierin sukkikset tai leggarit haluaa?

Ja sitten tämän projektin ja illan lopuksi menin lopulta suihkuun, mikä on muuten tosi kiva, kun siellä ei toimi valo. Laitoin eilen vikailmoituksen huoltoon, mutta kai siellä kaikki oli kännissä, tai sitten ei ollu tärkein tehtävä tulla laittaa valoa miun vessaan. Noh, siinä kun piilareita ottaa pimeässä pois ja yrittää saada nesteet koteloon, tuottaa omat haasteensa, kuten että piilari sitten katoaa. Puhelimen valolla tietty voi etsiä, mut siinä on oma hommansa etsiä piilolinssiä lattialta, kun ovat nimittäin aika pieniä ja vielä läpinäkyviä, eli ei kuulkaa löytynyt ei... Siinä sitten hitokseen turhautuneena heitin toisenkin linssin menemään, huomatakseni suihkun jälkeen, että aivan, siinähän se puhelimen näytössä oli kiinni, se kaipaamani toinen piilari... Oli muuten kuukausilinssit ja käyttöaika alussa, mutta eipä siinä sitten, toinen jo tuhottu. Roskista olisin ehkä toisen vielä takaisin kaivanut, mutta laitoinpa veden mukana menemään lavuaarista alas, joten hei vaan piilolinssit. Taitaa olla Tarulla silmälasit päässä seuraavat päivät, kun luulen et pimeälläkin löytyvät paremmin, ehkä.
Pimeässä ollaan tänään, mutta ehkä huomenna on valoisampaa...
Terkut siis täältä muuton keskeltä kaikille ja ihania muuttoja!

Kaikki järjestyy, ajallaan...

Nyt sitten olis asunto tiedossa, vaikka aika viime tinkaan menikin... Viikko aikaa muuttoon, joten alkoi jo paniikki iskeä ja mietin jo muuttoa Tampereelle, tai jonnekin ihan muualle Helsingistä. Nyt kuitenkin olisi tiedossa asunto, ei mikään unelmien täyttymys, mutta jonkinlainen katto pään päällä sopuhintaan kuitenkin... Ei sitä tiedä, jos maanantaihin mennessä vielä löytyisi joku ihan helmi ja muutankin siihen. Aikamoisen jännittävää aikaa on ollut, mutta on ollut loistavaa huomata jälleen, kuinka ihania ihmisiä mulla on elämässäni. Ystävät ja tutut ovat ilmoitelleet asunnoista, auttaneet ja tarjoutuneet muuttoavuksi, en voi olla kuin onnellinen heistä kaikista. Vaikka välillä maailma murjoo, niin on mahtavaa huomata, kuinka paljon on asioita, joista pitää olla onnellinen. 

Olette mahtavia ystäväni ja kun tarvitsette apuani, olen täällä, muistakaa se ❤️

                               

Pääsiäisen kärsimykset takana

Olisikohan sitten aika kirjoittaa blogia, kun viime päivät on menneet tiiviisti töissä ja sulkiksen merkeissä... Ylitöitä on tehty, mutta toisaalta miun työ myös palkitsee, vaikka helppoa se ei aina olekaan.

Pääsiäinen tuli ja meni, eli töissä suurin osa ja eilinen sekä tämä päivä sulkiskisoissa. Ei tosin jäänyt kisojen tuloksista paljon jälkipolville kerrottavaa, mutta hauskaa oli, varsinkin eilen. Ihania ystäviä, uusia tuttavuuksia ja hassuttelua pelien ohessa.

Yöunet on jääneet tosin vähiin viime aikoina, mutta eikös sitä sanota, että kuolema kuittaa univelat, joten siitä siis lähdetään... Onneksi alkaa olla valoisaa, joten pärjää vähemmälläkin unella, toivottavasti.
Aurinko on kyllä hieno asia, piristää, vaikka muuten tunteet menisikin laidasta laitaan. Tällä hetkellä tämä nainen kamppailee ihmissuhderintamalla vaikeiden asioiden äärellä ja ratkaisut ei ole helppoja. Niinkuin aiemmin sulkista vertasin ihmissuhteisiin, niin paljon pohdin myös omaa elämääni.
Voi kun sitä osaisi vaan elää hetkessä, vailla murheen häivää, mutta ei, pitää mennä rakastumaan ja sitten alkaakin rakentelemaan kaikenlaisia pilvilinnoja. Yleensä tosiaan niissä käy niin, etteivät kovin pitkälle kestä, ne miun rakennelmat... Mutta niinkuin sanotaan sen Sannin biisin sanoissa:
"Sama se vaikka sinä rakastuisit johonkin väärään
Sama se jos et sinä opi vielä siitäkään
Tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan
Jonkunhan on uskottava että vielä rakkaus voittaa..."

http://youtu.be/Yb8r3ZZAQx4

Eli tähän uskoen kohti uutta päivää, sillä jokainen päivä on uusi mahdollisuus ❤️

Tai sitten Matti Nykästä lainaten, "jokainen tsäänssi on mahdollisuus" tai "huominen on aina tulevaisuutta."

Aurinkoisia päiviä kaikki ihanat!